Miksi elämäni on aina samaa?

21.10.2020

Istun tässä keittiönpöydän ääressä, sade ropisee ulkona ja sen ääni rentouttaa ihanasti. Edessäni on kahvikuppi jonka ihana tuoksu leijailee nenääni. Mietin omaa elämääni ja sitä kuinka 37 vuotta yritin korjata tai muuttaa jotain itsestäni. Olin kuvitellut aina, että "sitten kun" jotakin tapahtuisi, olisin "oikeasti" onnellinen. Sehän oli tarkoittanut  sitä että,  koko elämäni olin kuvitellut nykyisessä elämäntilaanteessani olevan jotakin vikaa ja näin ollen minulla ei ollut lupaa koskaan nauttia täysillä hetkestä. Tämän kaiken kyseenalaistaminen  ja päälaelleen kääntäminen on muuttanut elämäni täydellisesti. Kun ymmärsin että minussa eikä elämässäni ole mitään vikaa, ei mitään korjattavaa, muutos alkoi kuin itsestään. Paino alkoi pudota ja stressitasot laskea. Sen sijaan että solvaisimme itseämme ja yrittäisimme väkisin muuttua , voisimme olla armollisia itseämme kohtaan, hyväksyä kaiken 100% ja alkaakin toivoa elämäämme meitä ilahduttavia hienoja asioita, kuten terveempää ja energisempää kehoa ja mieltä. Sen sijaan että yrittäisimme päästä eroon jostakin, haluaisimmekin lisätä jotakin, joka tekee meille hyvää. Mitä minä oikein höpötän ? Annan esimerkin, sen sijaan että haluaisit eroon vaikka karkin syönnistä tai haluaisit "korjata" elintapasi, niin mitä jos keskittyisitkin korjaamisen sijaan hyvien asioiden lisäämiseen? Lisäät terveellisiä ruokia ja liikuntaa siksi että haluat hyvinvointia sen sijaan että ruoskisit itseäsi "huonoista tavoista". Se tapa jolla puhut itsellesi on äärimmäisen tärkeää, aivomme ovat niin hassut etteivät ne ymmärrä kielteisiä käskyjä, kuten älä syö karkkia, aivosi kuulevat vain sanan karkki ja yhtäkkiä et voi ajatella muuta kuin karkkia. Annan tästäkin vielä toisen esimerkin : jos sanon sinulle että huoneessa on vaaleanpunainen elefantti mutta älä ajattele sitä, niin kuten huomaat, et voi muuta kuin ajatella elefanttia, eikö vain?  Joten jotta voisit alkaa oikeasti muuttamaan elämääsi toivomaasi suuntaan, sinun on opittava aivan toisenlainen tapa toimia , ajatella ja puhua itsellesi , tässä prosesissa minä voin auttaa sinua :) joten jos tuntuu että haluaisit kääntää elämäsi suuntaa , niin ota ihmeessä yhteyttä ja mietitään yhdessä mitä voisimme tehdä.


Rakkaudella

Katriina